torstai 23. toukokuuta 2019

Kulttuuriympäristön kurssi

Kurssin esittely


Tämä kurssi olikin yllättävän laaja. Se jakautui neljään eri osa-alueeseen.

  Ensimmäisessä alueessa käsittelimme asuinpihan eri toimintoja. Pareittain etsittiin faktatietoja yhdestä pihan alueesta, jotka sitten yhden päivän aikana esiteltiin muulle luokalle. Minulla oli parini kanssa aiheena lasten leikkipiha ja siihen liittyvät toiminnot. Muita aiheita oli mm. Autokatokset ym. piharakennukset, pihan valaistus, pinta- ja päällystemateriaalit, uima-altaat ja paljut, kasvihuoneet ja pergolat, huvimajat ja kodat, aidat, portit ja postilaatikot, grillikatokset ja kesäkeittiöt ja puistokalusteet.  

  Toinen osa-alue oli myös ryhmätyö, jossa perehdyttiin suomalaiseen kulttuurimaisemaan. 
Tässä työssä aiheina oli; rintamamiestalot, perinnemaisema, kaupunkiympäristö, kesämökit, kartanot, uskon ja uskomusten paikat, puolustuksen paikat, puukaupungit, Suomen seitsemän maailmanperintökohdetta, pappilat, seurantalot ja rakennusperinteen ylläpito. 

  Kolmannessa osiossa piti valita itselle rakas kulttuurikohde ja tehdä siitä esitelmä muulle luokalle. Valitsin aiheeksi Louhisaaren kartanon Askaisista. 

  Neljäs alue oli puutarha-aiheinen asiakastyö, jossa piti suunnitella puutarhaan tai osaan siitä muutos. Itselleni asiakas oli helppo löytää, sillä appivanhempani ovat pyytäneet minulta jo aiemmin suunnitelmaa heidän kesäkeittiöstään.  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti