keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Ensimmäinen näyttö

Vierashuone Lahtinen


Ensimmäisen näytön aihe oli asuinhuoneen muutos. Näyttö toteutettiin yhden päivän aikana seuraavasti: Opiskelijoiden piti olla paikalla kahdeksalta, jolloin saatiin hetken aikaa tutustua huoneen pohjakuvaan. Asiakas saapui varttia yli kahdeksan paikalle ja hän kertoi toiveistaan ja tyylistään noin puolen tunnin ajan. Sen jälkeen saatiin neljään asti työskennellä. 

Suunnittelun lähtökohdat


Suunnittelun kohteena oli siis työ-/vierashuone. Toiveissa oli saada toimiva työpiste ompelua ajatellen ja säilytystilaa siihen ympärille.
Toinen tärkeä asia oli vierassänky ja lisäpatjan järkevä säilytyspaikka.  



Työn toteutus






Lähdin liikkeelle ajatuksesta, että huoneet eivät ole samaan aikaan käytössä vierashuoneena sekä työhuoneena. 

Työpöydän sijoitin ikkunan eteen, jotta runsaasti valoa kaipaava ompelutyö olisi mahdollisimman mukavaa ja katseen saa siirrettyä välillä kauemmas. Työvaloksi valitsin seinään kiinnitettävän vaihtoehdon, jotta pöydällä olisi mahdollisimman paljon tilaa. 

Vierassängyksi valitsin seinälle nostettavan kaappisängyn, jolloin lattiatilaa jää käyttöön enemmän. 

Sisäänkäynnin vastakkaiselle seinälle laitettiin klassinen Cole & Sonin Woods tapetti ja loput seinät malataan tikkurilan kalkki-sävyllä. 

Lattiaksi valikoitui tammiparketti. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti